Megaman 3 x 226 km viikossa!
Jaakko Mattila Espoo Syöpäsäätiö

Megaman 3 x 226 km viikossa!

Kestävyysurheilija Jani Puhakka, 32, käy läpi BEP-sytostaattihoitoja. Sytostaatit eli solunsalpaajat ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Ne tuhoavat myös terveitä soluja, mikä aiheuttaa sivuvaikutuksia. — Olen hyvässä kunnossa. Se helpottaa hoidosta selviämistä. Olen pystynyt jonkun verran liikkumaan, oman olotilani mukaan. Mutta kun lyödään sellaisia myrkkyjä kehoon, kroppa ei toimi normaalisti. Tarkoituksena on järjestää kesän triathlontapahtumien yhteydessä keräys syöpäsäätiön hyväksi. — Haluan olla tässä asiassa avoin. On hyvä, jos kokemukseni auttavat jotakuta toista. Mielestäni näistä asioista on hyvä puhua julkisesti. Toivon myös keräykselle julkisuutta. Jani on seurakaverimme Xtri- Lahti triatlonseurasta. Nelostiellä, Mäntsälän Shellin kohdalla töihin ajaessa elokuussa 2013 se syntyi; ajatus kolmesta täydenmatkan triatlonista viikon aikana. En orastavista odotuksista ja voimakkaasti sisäisestä tunteestani huolimatta saanut myytyä ajatusta edes kotona, tuomiopäivän oraakkelit yksi toisensa jälkeen ampuivat idean alas. Onko tässä mitään järkeä? Sydänkohtaus, sirkkaparvet - ja tuhat muuta syytä miksi tämä homma ei koskaan onnistuisi. En ole tottunut antamaan periksi, kyllä tästä jonkun pitää innostua? Ja niin onnistui - ja hyvin onnistuikin! Lauran ja Jurin kanssa saatiin homma maaliin. Tänä vuonna lähdemme uudestaan, Keräämme yhdessä varoja Janin kanssa syöpäsäätiolle. Viime vuonna saimme kerättyä 3000 €, tänä vuonna toivottavasti vielä enemmän! Nähdään kisoissa, viimeistään Tahkolla 15.8.2015! Jaakko " Megaman" Mattila

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 6 000 €
Kausi:
8.6.2015 31.12.2015

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Megaman 3 x 226 km viikossa!
Jaakko Mattila
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close